Valokuvaaja Peter Sebastian

Pienestä lähtien päässä pyöri haave: oma yritystoiminta. ”Lakkaa haaveksimasta” sain kuulla melko usein jo pienenä ja sehän vain lisäsi innostusta ryhtyä isompana yrittäjäksi. Onneksi oma perhe kuitenkin ymmärsi ja suvussa on aina ollut moniakin yrittäjiä. Vihdoin 18 vuotta täytettyäni päätin riskillä toteuttaa unelman ja perustaa oman yrityksen. Pian tulikin muutto Joensuusta Turkuun, josta löytyi sopivat tilat omaa studiota varten. Siitä alkoi tarina, joka on opettanut kaikenlaista yrittämisestä ja elämästä.

Luonteeltani olen peruspositiivinen ja kuulemma helposti lähestyttävä, joten tykkään että kuvaustilanteessa on rento ja hyvä meininki. Kun kaikilla on kivaa, jokainen onnistuu kuvissa omana itsenään.

Minulla on halu tuottaa asiakkaille lisäarvoa heille yksilöityjen korkealaatuisten valokuvien avulla ja tuoda esille kuvattava parhaalla mahdollisella tavalla. Oli kyseessä yksityishenkilö, brändi, palvelu, tuote tai vaikka liiketila.

Kannettava studioni pystytettynä 6000 neliön tehtaalla

Yleensä lähden toteuttamaan toimeksiantoa sillä fiiliksellä, että tässä kuvauksessa on tultava paras koskaan ottamani kuva.

Jokaisessa keississä on omat haasteensa ja se tässä ammatissa onkin parasta. Ottamiani kuvia päätyy kaupunkien mainostauluihin, bussien kylkiin, erilaisiin lehtiin, esitteisiin, televisioon, internetiin, someen, vuosikertomuksiin, kirjoihin, kotien seinille jne. Ottamilleni kuville asetetut kriteerit on usein korkeat, joten panostan jatkuvaan kehittymiseen kouluttamalla itseäni intohimoisesti ja investoimalla korkealaatuisiin ammattilaitteisiin ja työkaluihin. 

Haluan olla kustannustehokas ja joustava yhteistyökumppani. Yleensä parasta onkin pitkäikäinen yhteistyö asiakkaiden kanssa.

Valokuvaus on toteutettavissa oikeastaan missä tahansa. Keikoilla mukana kulkee kalustoa kamerarungoista akkukäyttöisiin studiovaloihin. Ja Turussa sijaitseva valokuvastudioni soveltuu monenlaisiin kuvaustarpeisiin. Studiolla on valaisimia erilaisten tunnelmien luomiseen, valkoinen viisi metriä leveä mainoskuvatausta ja muita taustoja. Lisäksi löytyy green screen, tuulikone ja savukone.

Valmistautumassa Suomen Pankin ryhmäkuvaukseen

Olen kiitollinen, kun saan tehdä sitä mitä rakastan. Haluan olla kustannustehokas ja joustava yhteistyökumppani. pitkäikäinen yhteistyö asiakkaiden kanssa on parasta.

Tarvittaessa myös ammattilaisista koostuvan tiimin kokoaminen onnistuu. Verkostosta löytyy kokeneita malleja ja taitavia meikkaajia, kampaajia ja stailaajia. Kun välillä tulee kuvauksia,  joissa noiden alojen ammattilaisia tarvitaan.

Vielä niistä lukuisista yrittäjyyteen liittyvistä varoituksista, mitä yleisesti sain jo lapsena kuulla… Onneksi kuitenkin uskalsin lähteä tälle matkalle. Se on ollut usein myös haastavaa enkä kiellä, ettenkö välillä olisi ollut myös hyvin uupunut. Olen kuitenkin aina uskonut siihen, että sinnikkyys ja kova työ palkitaan.

Nyt olen työskennellyt kokopäiväisenä yrittäjänä valokuvausalalla 13 vuoden ajan. Nykyään olenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, että saan tehdä juuri sitä työtä mitä rakastan ja vielä upeiden yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.

Mikä on Teidän tarina? Hienoa, jos päästään tekemään yhteistyöllä upeita juttuja!

Katso video
Kuvattavana näyttelijä Anu Sinisalo Aleksanterin Teatterissa mainosjulistetta varten. Taustalla näyttelijä Kalle Lamberg ja kampaaja-maskeeraaja Minna Pilvinen

Muutamia kuvaamiani asiakkaita